Taiteellisen työryhmän tervehdys 2021

TAPAHTUMA, JOKA TULEE LÄHELLE

Olemme iloisia ja koskettuneita saadessamme ensimmäisen pandemiavuoden aikaisen tauon jälkeen järjestää jokavuotisen Kokkolan Talvitanssit festivaalin, joka on itsensä näköinen ja tuntuinen esittävän taiteen tärkeyttä esiin nostava juhla.

Kokkolalainen nykytanssin ja uuden tanssin kenttä on nähdäksemme ilahduttavassa murroksessa: alueellamme on työllistetty tanssitaiteen ammattilaisia ennätysmäärin pandemian aikana. Tanssi tulee nytkin kaupunkilaisen lähelle, ja tapahtumamme tukee niin kaupungin kasvatteja kuin paikallisyhteyteen taiteellisen siteen luovia vierailijoita heidän omassa, itseisarvoisessa taiteellisessa työssään.

Taide on työtä, jonka tekeminen on viime aikoina ollut haastavaa, rajoitettua, jopa kiellettyä. Festivaalin useaan kaupunkilokaatioon myös online-sisältönä jalkautuva ohjelmisto kysyykin, miten esittävää työtä voi tehdä toisinlaisin keinoin siten, että tekijöillä ei olisi huoli toimeentulon äkillisestä peruuntumisesta ja että erilaisilla yleisöillä olisi turvallista olla.

Ohjelmiston kokoamisessa olemme halunneet tuoda esiin lähituotettua esittävää taidetta, sillä lähellä tehty taide sopii pandemian ja siitä toipumisen aikaan. Festivaalilla nähdään paikallisia esittävän taiteen ammattilaisryhmiä, kuten kokkolalaiset kehollista teatteria tekevä RAM Ensemble ja sirkustaiteen Torso Projekt. Festivaalin perinteinen lapsille suunnattu esitys on tanssillinen konsertti, josta vastaa keskipohjalainen työryhmä Niina Hannula (Kokkola), Juha-Matti Rautiainen (Kaustinen) ja Eleni Pierides (Kannus).

Festivaalin kauempaa saapuvat tanssitaiteilijat tekevät teosvierailunsa avulla yhteistyösiteen paikallisuuteen. Torstain avajaisesityksessä chileläis-suomalainen Gabriela Ariana tanssii kokkolalaisen shamaniviulistin Tuomas Rounakarin livemusiikkiin. Lauantain esityksessä tanssin freelance kentän tähdet Maria Nurmela ja Ville Oinonen ottavat mukaan kokkolalaisen +65-vuotiaan pariskunnan, joka opettelee osuutensa festivaalilla järjestettävän työpajan yhteydessä. Kyseessä on englantilaisen koreografin Theo Clincardin kiitetty nykytanssiteos The Days.

Kokkolalaislähtöinen koreografi ja esitystaiteilija Kati Raatikainen sekä syyrialainen tanssija Angela Aldebs tuovat festivaalille aikaansa sopivan konseptin Tanssia sosiaalisella etäisyydellä. Esityskonseptissa esiintyjä ja yksittäinen katsoja luovat Zoom-alustan kautta yhteisen puolituntisen hetkensä. Etäyhteyden avulla luotua tanssia pääsee myös seuraamaan Kokkolan keskustassa lauantaipäivänä, jolloin Raatikainen ja Aldebs ovat yhteydessä toisiinsa teoksen paikkasidonnaisessa versiossa.

Kokkolalaislähtöinen koreografi on myös vaasalaisen Malviniemi Companyn takana. Festivaalilla juhlistetaan perjantaina Mia Malviniemen perustamaa tanssiryhmää sen 10-vuotisillan muodossa.

YLEISÖTYÖN MONET MUODOT NÄKYVÄT FESTIVAALIN TEOKSISSA

Esitysten lisäksi festivaalin tavoitteena on syventää yleisön ja tekijöiden välistä vuorovaikutusta tarjoamalla yleisölle monipuolisia osallistumisen tapoja tanssitaiteeseen. Erilaiset työpajat ja online-sisältö ovat yksiä keinoja tanssitaiteen saavutettavuuden edistämiseksi.

RAM Ensemblen KEHO-KROPP esityksen valmistelussa on lähestytty nuoria kyselyllä omasta kehokäsityksestä ja -suhteesta. Malviniemi Companyn Kädet kertovat -esityksen tekstiilitaiteilija Niina Hiltunen pitää festivaalilauantaina Kokkolan seudun opistolla Luova KudontaTM -kurssin.

Olemme erittäin iloisia myös siitä, että festivaalimme yhteydessä järjestetään valtakunnallinen tanssin ammattifoorumi Kiertoliike. Sen ohjelmistosta löytyy Talvitanssit festivaalin lipun ostaneille myös tarjontaa. Perjantain ja lauantain aamupäivinä on suoratoistona internetissä mielenkiintoisia Keynote-puheita, niin tulevaisuuden tutkijan kuin tanssitaiteen tohtorin suusta.

Vuoden 2021 Kokkolan Talvitanssit festivaali on monitaiteinen ja uteliaana moneen suuntaan ulottautuva kaupunkijuhla! Tapahtuman tavoitteena on antaa yleisölle ikimuistoisia kokemuksia, elämyksiä, ajatuksia ja tunteita. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille tapahtuman toteutumisen mahdollistamisesta.

Tervetuloa!

Eleni Pierides

Hanna Korhonen (äitiysvapaalla tapahtuman aikana <3)